
Ammatillinen koulutus
Ammatillinen koulutus
Hämeen ammatti-instituutin meijerialan osaamisalalta valmistuu ainoana Suomessa ammatillisen perustutkinnon suorittaneita meijeristejä.
Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa opiskelu ei ole turhan teoreettista. Opiskelu kestää noin 2 – 3 vuotta. Jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS).
Toisen asteen elintarvikealan perustutkinto antaa yleisen hakukelpoisuuden korkeakouluihin ja yliopistoihin. Opintoja voi jatkaa esimerkiksi Hämeen ammattikorkeakoulun bio- ja elintarviketekniikan koulutusohjelmassa tai Helsingin yliopistossa.
Koulutuksessa on mahdollista päästä kansainväliseen opiskelijavaihtoon.
Työpaikalla järjestettävä koulutus (TJK) suunnitellaan yhteistyössä alan yritysten, oppilaitoksen ja opiskelijan kanssa.
Opinnot
Yhteiset opinnot antavat työelämässä tarvittavia perustietoja ja -taitoja. Ammatillisissa opinnoissa opit, kuinka valmistetaan maidot, kermat, viilit, jogurtit, rahkat, voi, juustot, maitojauhe, jäätelöt, mehut ja vanukkaat jne.
Palkkaa TJK-jaksoilta
TJK-jaksojen aikana opiskellaan meijerialan yrityksissä tutkintoon kuuluvia osia. Meijeristiopiskelijoille maksetaan TJK- jaksoilta (oppisopimus) MVL ry:n työehtosopimuksen mukaista palkkaa.
Hakeminen
1) HAKEMINEN PERUSTUTKINTOJEN YHTEISHAUSSA
Hakuun voivat osallistua
• peruskoulun ja lukion päättävät sekä
• hakijat, joilla ei ole aikaisempaa ammatillista tutkintoa
2) JATKUVA HAKU
Jatkuvassa haussa voi hakea kuka tahansa, joka haluaa hankkia ammatillisen tutkinnon.
> Hämeen ammatti-instituutin jatkuvan haun hakuajat ja opiskelijavalinnan ajankohdat meijeriajalle
3) JATKUVA HAKU MONIMUOTO-OPINTOIHIN
Monimuoto-opiskelu on tarkoitettu hakijoille, joilla on jo työpaikka meijerissä. Koulutukseen haetaan Opintopolku.fi -palvelun kautta
Lisätietoa opinnoista ja koulutukseen hakemisesta www.hami.fi/meijeriala
Asuminen opiskeluaikana
Hämeen ammatti-instituutin meijerialan opiskelijoilla on mahdollisuus asua koulun alueella sijaitsevissa asuntolarakennuksissa. Asuntola-asuminen on maksutonta.
Valmistumisen jälkeen
Meijeristit työskentelevät tavanomaisesti meijeriyritysten tuotteiden valmistajina, tuotteiden laadunvarmistajina tai tuotepakkaajina.
Meijeristit ovat työllistyneet valmistumisen jälkeen hyvin. On tavanomaista, että aikaansaavan ja vastuuntuntoisen vastavalmistuneen ensimmäinen työpaikka löytyy TJK-paikasta.
Palkkaus määräytyy tehtävään sovellettavan työehtosopimuksen mukaisesti. Meijeristit työskentelevät enimmäkseen tehtävissä, joihin sovelletaan Meijerialan ammattilaiset ry:n työehtosopimusta.
Lisätiedot: lehtori Jyri Kaunisto, puh. 050 574 5131, jyri.kaunisto(at)hamk.fi